Tekstit

Uusin

Tarinoiden voimalla uutta kohti – ai mitä uutta?

Tarinateatteritapaaminen on vuotuinen foorumi tarinateatterin tulla nähdyksi. Vuotuisessa tapaamisessa tarinateatterin tekijät ovat toistensa palveluksessa pajailemalla, kohtaamalla, tarinateatteria tekemällä ja tietysti iloitsemalla toisistaan.    Keskeinen idea on tapaaminen, ei siis tapahtuma tai festivaali. Tapaaminen? Millä motiivilla mennään tapaamiseen? Kiva nähdä vanhoja tuttuja, vaikka en ihan tarkkaan muista keitä kaikkia niitä olikaan sillon kun…Tavan vuoksi, riittääkö tapaamiselle, että tullaan vaan ja ollaan kerran harjoiteltu? Entä jos tapaamiseen tultaisiin ylpeinä omasta tekemisestä ja jopa pienellä kisafiiliksellä; Mikä ryhmä olisi palveluksessamme syväitse käyden ja ilon kautta? Haluaisimmeko että tapaaminen näkyy järjestävän seuran talkoolaisten univelan lisäksi esim. paikallisen lehdistön sivuilla? Tarinoiden voima on isompi asia ja tarinateatterin tekeminen on tärkeämpi kuin vain ”heimon tapaaminen”. Tarinateatteriesityksessä etsitään ja löydetään tunneydi

Matkakertomuksia Budapestista, osa 2

Terveisiä Budapestistä Edellisessä blogissa Päivi Noppee mainitsi kokeneensa hetkellistä ulkopuolisuuden tunnetta Budapestissä huhtikuun lopussa järjestetyssä eurooppalaisessa tarinateatteritapaamisessa (EPTG 2017). Tunnistin tunteen aiemmista kansainvälisistä tarinateatteritapaamisista, joissa usein olen vetäytynyt oman ryhmän pariin, mutta tällä kertaa oma kokemukseni oli toisenlainen. Kävin Leadership-koulutuksen pari vuotta sitten Italiassa, ja oli riemukasta nähdä ystäviksi tulleita kansainvälisiä tarinateatterikollegoita uudelleen.  Vaikka olen tehnyt tarinateatteria jo 17 vuotta ja esiintynytkin pari kertaa kansainvälisissä tapaamisissa Tampereen Tarinateatterin riveissä, vasta nyt koen todella kuuluvani kansainväliseen tarinateatteriyhteisöön. Aina näissä tapaamisissa on ollut kiinnostavaa nähdä tarinateatteriesityksiä, joissa kulttuurierot näkyvät, mutta suurin ilo tapaamisissa taitaa sittenkin olla sekä tavata tuttuja että solmia uusia tuttavuuksia. K Budapestin

Matkakertomuksia Budapestista, osa 1

Kuva
Torstai 20.4.2017 EPTG 2017, Budapest, Hungary EUROPEAN PLAYBACK THEATRE GATHERING Saavuin Budapestiin torstai-aamuna. Lentoasemalta pääsin kätevästi bussilla kauppakeskukseen ja sen jälkeen matkustin metrolla keskustaan. Noustuani maan päälle aloin ihastelemaan vihreyttä puissa ja ruohossa sekä kukkivia pensaita. Säpsähdyttää nähdä jonkun kulunut superlonpatja alikulkutunnelissa ja vähän matkan päässä todennäköinen patjalla nukkuja. Löysin rakennuksen, jossa ilmoittaudun helposti. Rakennuksen ulkopuolella oli selkeä ilmoitus ja merkkinä ilmapalloja. Rakennukseen astuttuani seurasin puheensorinaa ja löysin ilmoittautumishuoneen. Huone oli täynnä ”tarinateatteri-henkeä”.  Monet huoneeseen tulijat halasivat ja tervehtivät äänekkäästi tunnistaessaan toisensa. Itsessäni tunnistin pienen ulkopuolisuuden tunteen.  Näin huoneen takaosassa naisen, joka istui tuolissa kuin tarkkaillen tilannetta.  Lähestyin häntä ja lyhyen hetken ajan seisoin hänen lähellä ja tarkkailemme toisia huonee

Tarinateatterimuusikko äänidramaturgina

Kuva
Lapsuuden kehtolaulun ensimmäiset sävelet ja kertoja liikuttuu… Ohjaajan hienovarainen kädenliike ja musiikki vaimenee, näyttelijät jäävät vähitellen stillkuvaan… Pillin vihellys ja näyttelijät vaihtavat näyttämöllä idyllisen mummolan iljettävään liikuntatuntiin lukiossa… Äänimaisema, joka vie koko salin ihmiskunnan leiritulille tai tulevaisuuteen… Tarinateatterissa muusikko ei ole pelkästään äänten tai musiikin tuottaja. Hän on dramaturgi. Muusikko on ainoa koko ensemblessa, joka voi tarkkailla ja aistia kaikkia muita esitykseen osallistuvia ihmisiä: kertojaa, yleisöä, ohjaajaa ja näyttelijöitä – joskus myös toisia muusikoita – kokonaisuutta. Muusikolla on erityisasema ja mahdollisuus muokata näyttämötilannetta tarinan, rytmin ja draaman kannalta olennaiseen suuntaan. Kertojan ja yleisön seuraaminen Muusikolla on parhaat mahdollisuudet reagoida kertojan ja yleisön impulsseihin. Hän voi seurata ja aistia niitä. Näyttelijöille se on haastavampaa tai mahdotonta. Ko

Lupa mokata

”Anteeksi, mutta voisinko piirtää muotokuvasi?” Esitän kysymykseni Oulun torilla tuntemattomalle ohikulkijalle, kesällä 2009. Saan myöntävän vastauksen. Avaan maalaustelineen vaivoin ja kiinnitän siihen käsilaukusta kaivelemani kopiokoneen tulostuspaperin. En osaa piirtää. Tulevan muotokuvani kohde asettautuu mieleiseensä asentoon, valitsee parhaimman ilmeensä ja katselee hievahtamatta kohti. On tosissaan ja odottaa. Minua sen sijaan hävettää ja pelottaa. Vedän kuitenkin ensimmäisen viivan. Edellä kuvaamani tilanne on yksi tärkeimmistä, kauheimmista, mutta myös innoittavimmista kokemuksistani opiskellessani tarinateatteriohjaajaksi. Saamani etätehtävä oli keksiä tapa, millä harjoitella heittäytymistä ja uskallusta mukavuusalueeni ulkorajalla. Ja minä onneton keksin kannaltani kaikkein kamalimman tavan laittaa Liisaa likoon. Tarinateatterissa toritilannetta muistuttava tunnelma muistuu usein mieleeni. Tarinankertoja asettautuu katsomaan ja odottaa, mitä näyttämöltä saa. Ja se ens

Huomioita ja havaintoja tarinateatterista ja sen vaikutuksista ammattinäyttelijän työssä ja taiteessa

Tutustuin tarinateatteriin ensimmäisen kerran vuonna 1993 Rautalammin kansainvälisessä tarinateatteritapaamisessa. Ensireaktioni oli ärtynyt uteliaisuus tai utelias ärtyneisyys: mitä nämä ihmiset oikein tekevät? Hehän tunkevat ”minun”, ammattilaisen, tontille, tekemään teatteria, jossa kummallisella tavalla yhdistyivät harrastelijamaisuus ja ammattimaisuus, improvisaation vapaus, säännöt, tarkat muodot, leikki ja selvästi myös intohimo tähän outoon lajiin. Seurasin touhua kriittisenä, silti innostuin ja kiinnostuin. Tämä oli teatteria, joka vaikutti minuun toisella tavalla kuin mikään aiemmin kokemani tai kokeilemani teatterin muoto. Seuraavassa kerron henkilökohtaisista havainnoista, vaikutuksista ja kokemuksista, joita tarinateatterilla on minuun näyttelijänä ollut. Vuonna 1998 minut pyydettiin Tampereen Tarinateatterin jäseneksi. Lähdin mukaan innolla. Jälkeen päin kuulin, että  ammattinäyttelijän mukaan pyytäminen oli herättänyt ryhmässä kysymyksiä ja keskustelua. Totta olikin,

Kuuntelemisesta

Kun aloitin tarinateatterin tekemisen joskus 1990-luvun loppupuolella, olin viehättynyt tarinateatterissa tapahtuvasta kuuntelemisesta. Taisin ohjata jossakin tarinateatteritapaamisessa työpajankin teemalla Kuuntelen, kuulen, kuuluuko? Kokemus kuulluksi tulemisesta on ollut mullistava elämys: Minun maailmani on tajuttavissa! Minun tarinani on arvokas! Joskus kuunteleminen on yllättänyt, kun näyttelijät ovatkin tavoittaneet isomman tai syvemmän ulottuvuuden kertomastani. Monille se tarkoittaa tarinateatterin taikaa. Kyseessä on kuitenkin taito, jota voi treenata ja kehittää. On syytä erottaa kuuleminen ja kuunteleminen. Kuuleminen yksinkertaisimmillaan on fyysistä kuuloaistin kautta tapahtuvaa ääniaaltojen havaitsemista. Kuuleminen ei vielä tarkoita, että olisin tavoittanut, saati ymmärtänyt kerrotun. Siksi kuunteleminen on enemmän. Se on asettumista kertojan kanssa tähän hetkeen tämän nimenomaisen tarinan äärelle. Se on oman mielen ja kehon avaamista toiseudelle. Se on suostumista p